Мир Калевалы

Nuori Lieto Lemminkainen
menninkainen
ei piitannut isonsa puheista
emoparan parunnasta
oman akkansa anonnasta.
Lahti kauas kaukomaille:
kiersi virot ja venajat
kapusi karjalat suomen sopet
antoi sumeilematta menna.
Narutti kauneimmat kaunokaiset
iski kynnet kassapaihin
kynti kylvi kyiset pellot
hypahti joka reen seville
tunki auransa syvalle
imi mehut juurta myoten.

Allapain kotiinsa palasi
veressaan outo vapina
kiveksissaan kumma kutka.
Alkoi siita sairastella
lojua vuotehen omana
yokaudet itki ja valitti
patjallansa piehtaroitsi.
Iso tuota kummasteli
emo itkuhun parahti.
Akka suistui toisen syliin
lapset luikki maailmalle.

Itse Lieto Lemminkainen
katui tehtyja tekojaan
kavahti ylos vuoteeltansa
haki saappaat jalkahansa
laahusti kauas salolle
kuunteli soilla suurta tuulta
tunsi sisallaan tuimat tuskat,
yha yritti katumusta
nousta suostaan kuivan paalle.
Missaan ei nahnyt pelastusta
jalan alla porraspuuta.
Toivo silmista sumeni
kaunis maailma katosi
loysi syvan rimpikirnun
siihen sukelsi katosi.
Turhaan vanhemmat huhusi
turhaan hakivat poikalastaan.

Laulu Lapin Marialle

Mie rakastan sinua Maria yli kaiken.
Sie olet Lapin Sampo, jonka mie kerran ryöstän
Pohjolan vihaisten poromiesten käsistä.
Täällä sie Karjalassa jauhaisit miulle
onnea iloa rakkautta suurta valoa
synkkään kaamoksen pimeyteen.

Odotan joka päivä Väinämöistä Lemminkäistä
Ilmarista sotasovassa luokseni Pielisen rantaan.
Heidän kera onnistuisin Sammon ryöstössä.
Paluumatkalla kaukaa Tunturi-Lapista
Sampo ei karkaisi käsistä, hukkuisi,
muuttuisi tuhansiksi siruiksi veden alle.
Rakkaani Lapin Maria pääsisi palvottavakseni
jauhamaan meille molemmille rakkautta loppuiäksi.

Kokko

Loikoilen kiikkerässä tervalastussani pyhällä Pielisellä ja haravoin korkeutta. Äkisti häilähtää silmiini musta piste; lähenee suurenee muuttuu myyttiseksi linnuksi vasikankokoiseksi kokoksi. Pitkät siivet peittävät taivaan liitävät liekkuvat lekut-tavat. Unohtumatonta on katsella tätä kuninkaallista soutajaa enkelileijaa erämaaveden yllä.

Veneen perään istahtaa samassa kaksi kalevalaista haamua kaksi laulajaveikkoa Vienan korvesta Uhtuan pokossalta, taajamasta: Viki Bogdanoff vanhempi ja nuorempi. Juuri tervatussa tuutussani yhdessä ihastelemme taivaallista siivekästä.

Perätuhdolla miehet innostuvat hyräilemään. Tuuli kantaa korviini heidän säkeniään.

“tuli hauki hangotellen,
veden vilja vinkotellen,
se nieli munaista kolme”.

Heidän silmillään huomaan aallokossa itse Väinämöisen, Kalevalan kuulun urhon. Kultaiset munat kimaltavat auringossa, vierähtävät äkisti hänen polvensa päältä veden koiran suuhun. Joko syöksyy kotka oman pesänsä perään? Jo syöksyy putoaa nuolena veteen.

Hauen maha halkeaa purskahtaa puhki.

“Tuli kokko kohotellen
isketellen ilman lintu,
varsin iskeä rapasi….
Iski kerran, iski toisen
vatsan varsin halki laski..”.

Näen yhtäkkiä keltuaisen aurinkona yläpuolisen munan taivaana alapuolisen maana metsämerenä.

Vainajain haamut häviävät veneen perästä.

Maailmansyntymyytin luoja kohoaa kohtisuoraan ylös, muuttuu taas pisteeksi katoaa katseeltani pilveen. Tuuli tuu-dittelee unettavasti tervalastuani.

Siirryn puisen teljoni päältä salojärven suvesta kauas Intiaan Kiinaan Polynesiaan aina Peruun asti. Heilläkin on kotka enkelileija kultainen muna.