Мир Калевалы

Heinäkuu hehkuu
Kuitti on peilityyni.
Vain suuret kalaparvet rikkovat vedenpinnan ja katoavat.

Nikolai soutaa. Tervalastumme on kevyt
liikkuu allin tavoin pitkin hopeista tarjotinta.
Meillä ei ole kiire.

“Nyt on ihalalla Spoassusella ihalat ilmaset.
Nyt on kaunehella Spoassusella ihalat kasseseähyöt.
Nyt on kukkahalla Spoassusella kukkahat kuuluseähyöt
näinä päiväkuuroksuisina”.

Kuuntelen veneen perässä itkijää
Oulun rikkaiden porvarien pyykkäriä
jäisen kelkan yksinäistä vetäjää
sisukasta Hotakan akkaa, runoilijaa
Vuonnisen pitkästä perästä.
Hänelläkään ei ole enää kiireitä,
kuten hän kerran laulussaan valitti.

“Lapsi itköy kätkyessä,
lehmä ammou kytkyessä.
Oi, kuin on kiireh, ta oi, kuin on kiireh.
Päivän pitkän pyykkie pesin,
vejin vejet, hakkain halot.
Yhä on kiireh, ta yhä on kiireh…”

Hitaasti liikkuu veneemme pitkin kalevalaista vettä.
Iäkäs Nikolai, soutajani, soman kylyn lämmittäjä, kuuntelee,
myhäilee
“Nyt on kukkahalla Spoassusella kukkahat kuuluseähyöt”.
Täällä, kaukana kaikesta, hän on ylen onnellinen.
Pian mieli tekee maihin.

Lämpimällä hiekalla Ristiniemen päässä lepäilemme
keräilemme kauneimmat vesikivet ja kannamme ne Pyhän
Miikkulan ristin juureen.
Siellä, puiden alla varjossa kiitämme aina muistettavaa
Karjalamme kormelitsaa Jumalamme suurta Pyhää leivän levittäjää,
ihalan ilmojen antajaa kaikesta kauniista, hyvästä.

Anni
itkijänainen, vainaja Vuonnisesta lähtee kivoittelemaan
polkuaan Pirttilahden kautta kotiin.
Me Nikolain kera soutelemme länteen
kohti kuulua runopesää.
Musta puulastumme on pian pieni piste keskellä avaruutta
kaukana kaikesta.
Käkönen kukahtelee veden takaa airojen tahtiin.
Anni lähettää terveisiään karsikkokuusensa latvasta.

I Kevät

Eero Suvilehto

Katkelma rakkausruonoelma Ursulasta

Äijä on lentänyt akkansa luota ja tekee nyt henkensä pitimiksi metsässä tikan kanssa pätkätöitä. Kohtaa karhurouvan, joka ilmestyy hänelle valopatsaana ja vie tajunnan. Palattuaan kaupunkiin äijä tapaa rouvan yllättäen lähetystyössä ja lyöttäytyy nyt luontouskoon kääntyneenä ja rakastuneena tämän kumppaniksi. Tutustuvat toistensa maailmoihin, käyvät kirkossa ja metsän laidassa karhujen tanssiaissa.

Tik tak, tik tak tikka tuolla tik tak,
tik tak tikka tuolla
viritti pakkasessa niskojansa.
Taisipa lintukin touhuta pätkätöissä.

* * *

Oli Äijä tyhjän pantiksi pantu
lentänyt rakkahan akkansa luota,
muu perhekin lintuna etelään.
Ei sopinut aikansa sankariksi,
teki henkensä pitimiksi, sielunsa sitimiksi
nuukalle isännälle nyt metsässä pätkätöitä.
Ei valitellut, kun oli kerran Keminmaalla
avaran Akkunuksen saloilla
kiltiksi kasvateltu.

* * *