Персонажи карельской мифологической прозы. Исследования и тексты быличек, бывальщин, поверий и верований карелов. Часть 1

ta pesemmä rannassa. Kesällä, kun kaunis on ranta ta pristani hyvä. A siitä kun myö mänimä rantah, tai muamo oli rannassa, mie niitä pesin ta. A siihi rantah mistä lienöy tullut kokonaini hirsi, hirsi, puu. Sih oikein… A mie kun olin oikein poikkoi, ta semmoni liijan poikkoi, se kun hirsi tuli siihi rannalla, mie kun siitä hyppäin, mie sanoin: “Mie lähen nyt uittoh!“ A hirsihän pyöriy, en ni yhtä ajatellut, olin jo suuri tyttö. A hirrellä kun mänet, pitäyhän olla keppi kiässä, min kera voipi vejen piällä pitäytyö. A miula nimitä. Hyppäsin sillä hirrellä, mie sanoin: “Mie mänen nyt uittoh!“ Ka kun mänin sinne uittoh, hirsi kun pyörähti, mie kun järveh, kun jutkahin… A sielä kun oli kylyssä piässehie palanuisie kivensärvijä i miula kun tästä jalka halkesi. Tästä, kun teräväh kiveh… Mie sanoin: “Avoi-voi!“, jo olen, kirposin. Muamo on sielä pristanilla, pesöy… Sanou: “Ka nouse sie pois“. Ka mie sanon: “En mie piäse poikes tiältä“. Hiän otti miun kiästä ta pristanilla veti, jalka kun halkei, sieltä veri tulou, jotta kai hirvie. A meilä oli vanha Miihkalin akka, hiän sano, jotta voipi veren piettyä… Miihkalin akka tuli, siitä puhu, mitä lienöy puhun sihi jalkah ta paineli, verenlähentä heitti. No, a en ni piäse pirttih… Se miula siitä jalka oli kipie kaheksan netälie. Se oli kesä, Pedrun pyhä vain, ni jälkeh Bohrocan sykysyllä, vain muamon kenkän sain jalkah panna… Jalka kun ei parene, puhaltau ta kipie on… Šiitä mie kun niän unta: miula olis kaikki hyvin, ni muamon kenkä kun on miula suuri jalassa, ni se jalka milma vaivuau, mie en voi ni liikkuo sielä unissa… Mie tätä unta selvitän huomeneksella puapolla… A Miihkalin akka se sanou: “Jos siula heittäyty sielä rannoissa“. A ennen sanottih, kun niih rantoih lykittih mitä sattuu ta kaikkie ta kun vanhah aikah sielä oli jotai käytetty, tietysti, niitä tietohuksie, kun sanottih, jotta ollah ne rannat liikutetut, jotta niissä ei pitäis männä pahasesti. Mie siitä sanon sillä puapolla, jotta semmosen unen kun nävin mie… Sanou: “Siula on heittäytyn vejestä“. A mie kun sinne upposin, ni muamo oli heti ajatellun: “kun vain ei hänellä siitä heittäytyis siitä vejestä“. A mie en tietät sitä ajatella, a muamo ajatteli… Puapo sanou, jotta pitäy laittua, prostiutuo hänen kerällä… Sanou: “Erähänä iltana kun mie tulen, lähemmä yhessä, konsa jo rahvas vakauhutah, konsa jo niketä ei liiku. Myö siun kera mänemmä kahen“. Hiän mitä lienöy kiärin pikkaraisih paperiloih ta mitä lienöy, mie en tiijä. Ta mänimä siitä järven rannalla ta hiän mitä lienöy paissut siitä järven rantah. Ta siitä lykkäsi sinne järveh, mitä hänellä oli. Ja usotko sie, jotta siitä päivästä miula kun, niin kun pyyhki sen kaiken jalan, puhallus laskeutu, eikä tullut kipie, eikä tullut mitä… Yhen kerran myö kävimä vain… Miula vain piti hänen kera olla ta kumartua siihi paikkah, samah, mistä mie hirreltä kirposin. Poapo sen kaiken luati ta pakasi, prostiutu siitä. Tämä on ihan tosi.